Mummu lähestyy. Onpas se ryppyinen ja haisee minttukaramelleille ja kissan pissalle. Tiirailee pullonpohjalasiensa läpi. Syynää kaikki tarkkaan läpi. Liian tumma, liian vaalea, liian auennut, liian nuupahtanut. Löytää sitten mieleisensä. Hei hei, naapuri. Nähdään ehkä joskus.

Nyt on piru merrassa! Alkoholin lemahdus iskee vastaan. Edessä hönkii tahrainen ja kummasti ölisevä risuparta. Oikea velikulta. Oi voi oi voi oi voi. Tarttuu mokoma varteeni, mutta joku keskeyttää ja komentaa ulos. Ei kuulemma rahaa.

Ympäristö himmenee. Ihmisvirta vähenee. Yöpuulle. Mutta ei! Viileä ilmavirta käy sisään oven avautuessa. Nuori mies pyyhältää kuin tornado huoneen läpi. Antaa katseensa vaeltaa etsien jotain. Pysähtyy. Mitä, minäkö?

Hui hui, viluttaa. Oletko sinä ihan pöljä? Vähän lämpöä kiitos, lähteehän tässä jo terälehdetkin päästä. No niin, kiitos kovasti. On täällä vähän parempi, vaikka villakangas ei lempimateriaalejani olekaan. Kutittaa. Ja varokin litistämästä!

Tässä sitä nyt sitten toljotetaan. Keskellä katua. En kyllä ymmärrä. No nyt se vielä rupesi laulamaan. Voi päänsärky. Joku kakara huutaa. Väsyttää. Hyvästi lyhyt ja kurja elämä. Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet tuleva. Kuka mainitsi sanan viski? Kyllä kiitos.

Onpas kaunis nainen. Hymyileekin niin nätisti. Eikä hengitys edes haise! Oi, nyt hän ottaa minut käteensä. Lämmintä ilmaa. Vettä. No kyllä sekin käy, jos sen viskin kanssa kerta niin nuukia ollaan. Hienoja tauluja ympärillä. Ei tietenkään aitoja, näkeehän sen nyt piikilläänkin. Ihan hienoja kumminkin. Mikäs tässä ollessa.