(Tarinamaanantain 18., 19. ja 20. aihe, sana)

Siiri tempoi valkoista mekkoaan alaspäin. Eikö riittänyt, että vaakasuorana piiskaava vesisade oli tehnyt puvusta käytännöllisesti katsottuna läpinäkyvän. Nyt tuuli meinasi heittää koko pitsihirvityksen hänen naamalleen. Joonas katsoi häntä hieman anteeksipyytävän näköisenä. Olihan idea mennä naimisiin Joonaksen sedän huvijahdilla ollut kokonaan Joonaksen. Pah, huvijahdilla, Siiri mietti kiukkuisena. Mokoma kapinen paatti, joka hädin tuskin pysyi pinnalla.

Pappi pyyhkäisi märkänä roikkuvat hiukset silmiensä edestä ja lukea posotti vähintäänkin yhtä märkää raamattuaan. Siiri puristi hampaitaan yhteen. Päivän olisi pitänyt olla hänen elämänsä onnellisin, mutta sade oli pilannut hänen hääpukunsa ja koko hääseurueella oli esteetön näkymä hänen alusvaatteisiinsa. Siiri havaitsi, miten Joonaksen irstas Juhana-serkku räpsi häpeilemättä kuvia hänen takalistostaan. Siiri käännähti kiukkuisena, loikkasi muutaman askelen kohti Juhanaa ja tempaisi kameran tämän kädestä, ja heitti sen järveen. Palattuaan Joonaksen rinnalle Siiri nyökkäsi papille. "Voimme jatkaa, kiitos."

Pappi rykäisi. "Tahdotko sinä Siiri..."

"Tahdon tahdon", Siiri äyskäisi. Joonas virnisti Siirille, tarttui häntä kädestä kiinni ja suuteli häntä. Siiri hengitti syvään ja painautui lähemmäs Joonasta. Väliäkö sillä vaikka kaikki oli mennyt penkin alle. Tärkeintä oli että hänellä oli Jo...

"No nyt se Pentti putos veneestä! Voi herra jumala!" Siirin mummi kiljaisi valtaisan molskahduksen saattelemana. Siiri kurkisti laidan yli ja näki kuin näkikin Pentti-enon punoittavan nenän aaltojen keskellä. "Ai kauheeta", Siiri tyrskähti ja rupesi nauramaan. Väinö-setä löysi veneen kätköistä ikivanhan pelastusrenkaan ja nakkasi sen kohti Penttiä, mutta jätti huomioimatta, että pelastusrenkaaseen ei oltu sidottu köyttä. Eikä Väinö muutenkaan ollut koskaan ollut tunnettu hyvästä osumatarkkuudesta. Pelastusrengas sinkoutui parinkymmenen metrin päähän Pentistä ja lähti ajelehtimaan poispäin veneestä.

"Jumalauta! Sinne meni hyvä pelastusrengas!" Joonaksen setä huudahti. Pappi mulkoili häntä hieman närkästyneen näköisenä. Jo toistamiseen oli rikottu kiveen hakattuja käskyjä.

"Tehkää nyt jotain, hyvät ihmiset!" Siirin mummi kiljui silmät lautasen kokoisina. "Pentti hukkuu!"

"Se mitään huku, mehän ollaan rannassa", Joonaksen isä rauhoitteli. Ja totta tosiaan, Pentti kohosi veden alta ylväästi kuin paraskin merenneito. "Jahas jahas, mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään", hän mumisi, kun suvun miehet yhteistuumin kiskoivat hänet takaisin veneeseen.

"Jaa että mitenköhän!" mummi rääkäisi. "Häpeä nyt hyvä mies, kun et edes sisaresi tyttären häissä osaa jättää sitä taskumattiasi rauhaan."

"No perhana! Eihän tällaista sukua selvinpäin kestä Erkkikään!"

"Mitä? Sanoiko joku nimeni?" Joonaksen narkoleptikko isosetä kömpi ylös penkkirivistön takaa näyttäen hieman unenpöpperöiseltä.

Veneeltä kaikui vielä kauan aikaa kovaäänistä melskettä, mutta vähitellen äänet kaikkosivat Siirin ja Joonaksen ulottumattomiin. He istuivat lähekkäin pienessä pelastusveneessä, jonka he olivat kaiken mylläkän keskellä laskeneet vesille. Tuuli ja sade olivat laantuneet ja vene keinutti Siiriä ja Joonasta lempeästi kohti järven selkää. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin heillä oli toisensa. Mitä muuta he voisivat tarvitakaan.

"Jaa-a. Taidettiin unohtaa airot."