(Tarinamaanantain 11. aihe, sana)

Olga kuunteli seinän läpi kantautuvaa musiikin jytkettä. Toisinaan hän mietti, oliko kerrostalon huoneistoja erottavien seinien rakentamisessa käytetty betonin sijasta pahvia. Hän heittäytyi sängylle ja hautasi päänsä tyynyn alle. Katkerat kyyneleet nousivat väkisinkin silmiin, vaikka hän oli päättänyt, ettei antaisi asian häiritä itseään.

 

Jeminalla oli syntymäpäivät, joihin Olgaa ei oltu kutsuttu. Kaikki olivat katsoneet Jeminaa hieman kummeksuen, kun tämä oli koulun ruokatunnilla ilmoittanut, keiden toivoi tulevan hänen luokseen perjantai-iltana. Jostain syystä hän oli kutsunut koko muun pöytäseurueen lukuun ottamatta Olgaa. Irina oli luonut häneen kiusaantuneen katseen, mutta hän esitti, ettei ollut mitenkään noteerannut nimensä puuttumista, saatikka että se olisi mitenkään haitannut häntä.

Olgalla ei ollut aavistustakaan, miksi hän ei ollut saanut kutsua naapurihuoneistoon. He olivat olleet vuosikausia ystäviä, ja Jemina oli käyttäytynyt häntä kohtaan ihan normaalisti, eikä ollut eleelläkään osoittanut, että Olga olisi tehnyt jotain, mikä olisi suututtanut Jeminan. Olga nyppi farkkujensa saumoja. Seinän läpi kuului naurua. Hän haukotteli. Olkoot, mokomat typerät juhlat. Hän asteli keittiöön, missä hänen kissansa Lena nukkui kerällä keittiönpöydällä. Olga silitteli kissaa hajamielisesti, kun ovikello soi.

Olga avasi oven ja käytävässä seisoi Irina lautanen kädessään. "Ryöväsin sinulle palan kakkua", Irina virnisti ja tyrkkäsi Olgan käteen jättimäisen palasen kakkua, jonka koristeluun oli käytetty yltiömäinen määrä kermavaahtoa. "Tylsät bileet", Irina lisäsi ja sujahti Olgan ohi eteiseen. "Ja voitko kuvitella, mitä Jemina vastasi, kun kysyin, miksei hän kutsunut sinua?" Olga kohautti olkapäitään astellessaan takaisin keittiöön. Hän kaapi enimmät kuorrutukset kakun päältä pienelle lautaselle, jonka asetti Lenan eteen. Kissa näytti äärimmäisen tyytyväiseltä iskiessään kermakasan kimppuun.

Irina katsoi kissaa huvittuneena. "Tiedäthän Jeminan äidin, jonka näkee aina nenä kiinni siinä kotilääkärin oppaassa?" Olga pyöräytti silmiään. Kukapa ei tietäisi naapurin rouvaa, joka joka ikinen viikko keksi itselleen uuden sairauden, josta sitten kovaan ääneen valitteli jokaiselle, joka vain kohdalle sattui osumaan. "No nyt se on keksinyt sairastavansa astmaa ja oli sanonut Jeminalle, ettei tämä missään nimessä saa kutsua sinua, koska tietää sinun omistavan kissan ja on varma, että jos hänen kotiinsa eksyy yksikin kissankarva, niin se on samantien hengenlähtö."

Irina kolisteli keittiönkaappeja ja kaivoi esiin vielä yhden lautasen. "No niin, eiköhän pistetä omat pirskeet pystyyn! On kakkuakin tarjolla." Hän loihti esiin veitsen ja kaksi lusikkaa. "Ole toki kuin kotonasi", Olga huomautti. "Kiitos kiitos. Eikä minulla sitä paitsi ole enää takaisin menemistä Jeminan luokse, kun tänne tultuani altistin itseni hirvittävän tappavalle kissankarvalle." Olgaa alkoi hymyilyttää. Irina oli loistava tyyppi ja hyvä ystävä. Eikä hän jaksanut enää olla pettynyt Jeminaan. Raukka ei varmaankaan ollut vain kehdannut sanoa, minkä takia Olga ei ollut heille tervetullut.

Olga pisti suuhunsa lusikallisen kakkua. "Ei hullumpaa", hän totesi Irinalle. "Ei niin", Irina vastasi ja molempia alkoi naurattaa niin, että he näyttivät hetken aikaa yhtä tyytyväisiltä kuin kermaa saanut Lena.