(Tarinamaanantain 17. aihe, kuva ja sana)

Juulia katsoi keittiön ovelta olohuoneen sohvalle sammunutta isäänsä. Pöytä notkui tyhjien olut- ja viinapullojen painosta, ja yksi niistä oli vierähtänyt lattialle ja jättänyt muovimattoon haaleanruskean ja pistävän hajuisen läikän. Juulia puristi huulensa tiukasti yhteen. Hän oli vannonut, ettei enää koskaan itkisi isän antamien lupausten takia, joita tämä yhä harvemmin pystyi pitämään.

Juulia oli vasta yhdentoista vanha, mutta jokin hänen olemuksessaan kieli, että hän oli nähnyt lyhyen elämänsä aikana enemmän kuin kenenkään sen ikäisen pitäisi nähdä. Tummat silmät olivat vakavat ja etäiset, mutta välillä niistä paistoi läpi puhdas katkeruus. Juulia oli vahva, mutta surullinen.

Hän veti päälleen hieman nuhjuisen kevättakkinsa ja veti kerrostaloasunnon oven perässään kiinni. Rappukäytävän tuoksu lähestulkoon hiveli hänen aistejaan. Pois alkoholin ja tupakansavun keskeltä. Juulia puristi pienessä nyrkissään euron kolikkoa. Hän oli löytänyt sen olohuoneen pöydältä tyhjien pullojen vierestä. Isä oli ilmeisesti kuluttanut pääsiäisen alla saamansa tuet lähes viimeistä kolikkoa myöten viinaan. Ja unohtanut Juulian. Unohtanut tyttärelleen antamansa lupauksen, ettei joisi vaan he söisivät yhdessä herkullisen pääsiäisaterian ja muutamia suklaamunia.

Juulia pyyhkäisi vihaisesti kyyneleen silmäkulmastaan ja pomppi rappuset alas. Lähikaupan edustalla pari Juuliaa nuorempaa tyttöä keskusteli vilkkaasti siitä, mitä he olivat viikonloppuna saaneet suklaamunista. Outoja hirviöitä, autoja ja olipa toinen onnistunut saamaan perinteisen sormuksenkin. Juulia ohitti tytöt ja astui kauppaan. Hänen oli nälkä, mutta mitä hän voisi saada eurolla. Ei niin mitään. Hän tutkaili hyllyjä ja oli jo tarttumassa makaronipussiin, kun hän huomasi alekorin, jossa oli yksi pääsiäismuna. Se oli valtavan kokoinen ja kääritty kiiltävään siniseen paperiin. Normaalisti se olisi maksanut monen monituista euroa, mutta ilmeisesti se oli murjoutunut kuljetuksessa ja pääsiäinen oli jo muutenkin ohi, joten kun Juulia tutkaili suklaamunaa, hänen sydämensä hypähti ilosta. Punaisella merkitty hinta oli ainoastaan yhdeksänkymmentä senttiä.

Juulia nappasi suklaamunan nopeasti käteensä kuin varmistaakseen, ettei kumpikaan ulkona olleista tytöistä kerkiäisi viedä sitä häneltä. Hän maksoi suklaamunan ystävällisen näköiselle myyjälle ja poistui kaupasta. Hän käveli läheiseen puistoon, istahti puupenkille ja avasi käärepaperin. Kuten hän oli ounastellutkin, suklaamuna oli rikkinäinen. Hän pisti hieman suklaata suuhunsa ja avasi muovisen kapselin, jonka sisällä yllätys piileskeli. Kapselista paljastui kaunis laiva. Juulia hämmästeli yllätyksen tasoa. Yleensä hän oli tottunut saamaan suklaamunista kehnoja muoviviritelmiä, jotka eivät edes kestäneet kokoamista. Mutta laiva oli valettu suoraan muotista, eikä sitä tarvinnut koota. Sen hopeinen pinta kiilteli auringonvalossa. Siinä oli tarkkoja yksityiskohtia – purjeita, mastoja, ruori, kaukoputki ja jopa pieni ankkuri –, joita Juulia siveli varovasti. Hän istui hiljaa penkillä ja piti laivaa kädessään. Hän antoi kevätauringon säteiden koskettaa kasvojaan ja kevyen tuulenvireen hivellä hiuksiaan. Ehkä hänellä olisi sittenkin voimia jaksaa eteenpäin ja jopa hymyilläkin hieman.