(Tarinamaanantain 3. aihe)

08.13. Ponnahdin pystyyn hiukset joka suuntaan sojottaen. Heitin peiton yltäni ja ryntäsin keittiöön. Olin valoakin nopeampi ja ennätysvauhdilla pistin kahvin tulemaan. Juoksin vessaan, pirskotin vettä kasvoilleni ja harjasin hiukset ja hampaat. Rynnistin makuuhuoneeseen ja kiskoin päälleni ensimmäisenä vastaan tulevat vaatteet. Ei kai ketään haittaisi, vaikka minulla tänään olisi toisessa jalassa punainen ja toisessa vihreä sukka? Harmi, että jouluun on vielä seitsemän kuukautta aikaa. Keräsin nopeasti tavarani kasaan. Puhelin, tamponi, lompakko, nenäliinoja, kynä, ruutupaperi. Jos jotain puuttuu, sitä ei tarvita. Kiirehdin takaisin keittiöön. Ryystin tulikuuman kahvin puolessa minuutissa. Poltin kieleni ja kitalakeni. Pakko keritä. Laukkasin ulko-ovesta kadulle ja kerrankin vanha Volvoni käynnistyi nikottelematta.

13.42. Istahdin huokaisten puistonpenkille. Aurinko lämmitti kasvojani ja hengitin syvään sateen jäljiltä vielä raikasta ilmaa. Aamu oli ollut yhtä kaaosta. Olin pommiinnukkumisestani huolimatta kerinnyt lastentarhalle ajoissa. Onni ei ollut kuitenkaan kantanut pitkälle. Yksi lapsista oli liukastunut vessassa ja iskenyt etuhampaansa lavuaarin reunaan. Toinen oli tippunut kiipeilytelineestä ja saanut mojovan patin otsaansa. Kolmas puolestaan oli kaatunut kuralammikkoon ja kastunut läpimäräksi. Olin huojentunut, kun olin päässyt lopettamaan työpäiväni ilman, että kukaan oli kuollut. Katselin puistossa rullaluistelevia nuoria. Tyttö tuki nauraen poikaa, joka yritti pysyä pystyssä rulliensa päällä. Hymyilin. Nuoruus, into, ihastuminen. Melkein aikuinen, mutta vielä muutaman vuoden vapaa kantamasta loputonta huolta omista lapsista ja asuntolainasta. Maistoin kahvia, jonka olin ostanut katukahvilasta. Pidin lämmintä pahvimukia käsieni välissä. Täydellistä. Ei liian kuumaa. Ei liian laihaa eikä väljähtänyttä. Suljin silmäni ja nojasin päätäni taaksepäin.

17.56. Hyppy, taivutus ja viimeiset venytykset. Heilautin hiukset silmiltäni ja astelin muiden seassa pukuhuoneeseen. Pikainen suihku ja puhtaat vaatteet ylle. Kävelin kulman takana sijaitsevaan lempikahvilaani. Tilasin makean ja suklaisen kahvin, jonka päälle oli pursotettu hieman kermavaahtoa ja ripoteltu suklaahiukkasia. Luovin täydehkön kahvilan läpi pieneen nurkkapöytään. Otin pienen siemauksen kahvistani. Suurenmoisen hyvää. Makeaa. Sain voimaa ja tunsin kuin päiväni olisi alkanut uudestaan. Nyt oikealla jalalla. Pöytääni tupsahti keski-ikäinen nainen, joka hymyillen kysyi, olisiko pöydässäni tilaa. Tottakai, vastasin. Hän asetti pöydälle oman kahvikuppinsa ja pienen suklaaleivoksen, ja huomasin, että hänen vasemman nimettömänsä ympäri kulki muuta kättä vaaleampi kapea rinkula. Hän iski minulle virnistäen silmää ja totesi, että tulisi kahvilaan toistekin, sillä tiskin takana seisova tumma nuorukainen sai hänen sukkahousunsa pyörimään jaloissa. Hymyilin takaisin.

20.54. Suljemme kohta, kuulutus ilmoitti. Samaan aikaan puhelimeni soi. Mummo. Vastasin puhelimeen samalla kun vein kirjat takaisin paikoilleen. Selvä on, tulen käymään. Mummolla oli taas huono olo ja häntä pelotti. Poistuin kirjastosta ja ajoin mummon luo. Hän asui kerrostaloyksiössä, ja pysäköin autoni vieraille tarkoitettuun parkkiruutuun. Soitin ovikelloa ja vähän ajan päästä mummo avasi oven. Hän näytti kalpealta ja väsyneeltä. Halasin häntä. Tule toki peremmälle, hän sanoi ja viittoi minut perässään keittiöön. Keitin vähän aikaa sitten kahviakin, hän lisäsi. Tiskipöydällä tutulla paikalla nökötti vierekkäin kaksi kahvikeitintä. Mummolla ja ukilla oli ollut tapana juoda aamukahvinsa yhdessä, mutta mummo piti enemmän laihemmasta kahvista, kun taas ukki suosi kahvia, jossa lusikka lähestulkoon pysyi pystyssä. Siksi heillä oli ollut kaksi kahvinkeitintä. Mummo kaatoi minulle kuppiin kahvia omasta keittimestään. Hän ei ollut vieläkään pystynyt luopumaan toisesta keittimestä, vaikkei sillä ollut ollut käyttöä moneen vuoteen. Mummo istahti minua vastapäätä ja risti kätensä. Maistoin kylmää kahvia ja katsoin ulos. Sade oli jälleen alkanut.